– LG lanseeraa kesällä ensimmäisen 4K-resoluutioisen OLED-televisionsa Suomessa. Lisäksi syksyllä lanseerataan kolme muuta OLED-mallia. OLED-tekniikan ja 4K-resoluution yhdistelmä tarjoaa markkinoiden parasta kuvanlaatua.
Helsinki, 2. syyskuuta 2015 – Vuoden odotetuimmat televisiomallit saapuvat Suomeen. LG laajentaa OLED-tuotevalikoimaansa malleilla, jotka on varustettu huipputarkalla Ultra HD 4K -resoluutiolla. Ensimmäinen 4K OLED -televisio EG960V tulee myyntiin 55 ja 65 tuuman koossa jo heinäkuussa. Myöhemmin tänä vuonna LG lanseeraa myös kolme muuta mallia, joista kahdessa on 4K-resoluutio.
– Vuonna 2013 LG toi ensimmäisenä maailmassa markkinoille OLED-tekniikkaa sisältävät televisiot, joiden kuvanlaadusta ja muotoilusta yhtiö on sittemmin saanut lukuisia palkintoja. Nyt otamme uuden kehitysaskeleen ja tuomme ylpeinä ensiluokkaisen 4K OLED -television Pohjoismaiden kotiteatteriharrastajien saataville, sanoo Erik Åhsgren, LG Electronicsin Home Entertainment -liiketoimintayksikön Pohjoismaiden tuoteasiantuntija. – OLED-tekniikan upeat mustan sävyt, kontrasti ja värientoisto sekä 4K-resoluution yksityiskohdat vakuuttavat minut siitä, että LG tarjoaa markkinoiden parasta kuvanlaatua.
Ensimmäisenä markkinoille saapuu lippulaivamalli LG EG960V. Se on kaareva, 4K-resoluutioinen OLED-malli, joka tulee saataville 55 ja 65 tuuman koossa. Vastaavanlainen, muotoilultaan litteä LG EF950V saapuu markkinoille lokakuussa. Kolmas 4K OLED -malli on kaareva, 55-tuumainen LG EG920V. Lisäksi markkinoille tulee LG EG910V. Se on kaareva, 55-tuumainen OLED-televisio Full HD -resoluutiolla. Molempien mallien odotetaan saapuvan markkinoille syksyn aikana.
OLED-tekniikan ja 4K-resoluution yhdistelmä tuottaa loistavan kuvanlaadun, jossa OLED-tekniikan yksitellen valaistut pikselit saavat aikaan syvän mustan sävyn, edistyksellisen kontrastisuhteen sekä hyvän katselukulman. 4K-resoluutio puolestaan takaa erittäin yksityiskohtaisen kuvan. Teknologioiden yhdistelmä sopiikin kaikille, jotka haluavat laadukkaan katseluelämyksen. Lisätietoja LG OLED -televisiosta löytyy täältä.
Kaikista uusista televisioista löytyy OLED-tekniikan lisäksi LG:n Smart TV -käyttöjärjestelmä webOS 2.0. Mukana tulee myös intuitiivinen Magic Remote -kaukosäädin. Tarjolla on paljon sovelluksia, kuten Netflix ja YouTube, joilla käyttäjä voi katsella 4K-sisältöä televisioilla, jotka tukevat resoluutiota.
LG sai aiemmin tänä vuonna Yhdysvalloissa ”Netflix Recommended TV” -laatumerkinnän vuoden 2015 Ultra HD 4K -malleistaan. Televisioissa on webOS 2.0 -käyttöjärjestelmä, käyttäjäystävällinen Smart TV -käyttöliittymä, nopeasti käynnistyvät sovellukset sekä mahdollisuus vaihdella sovellusten ja muun sisällön välillä saumattomasti. Tunnustus on osoitettu myös OLED-malleille, joten LG:n 4K OLED -television hankkivat kuluttajat saavat ensiluokkaisen Smart TV -elämyksen, joka vastaa tuotteiden kuvanlaatua.
Hinnat ja saatavuus
- LG EG960V saapui Suomen liikkeisiin heinäkuussa. 55-tuumaisen mallin suositushinta on 4 999 euroa, ja 65-tuumaisen suositushinta on 7 499 euroa.
- LG EF950V -mallin odotetaan saapuvan 55 ja 65 tuuman koossa lokakuussa samoihin suositushintoihin kuin vastaava kaareva malli (katso yllä).
- LG 55EG920V -mallia odotetaan saataville syyskuussa 4 199 euron suositushintaan.
- LG 55EG910V -mallia odotetaan saataville lokakuussa 2 299 euron suositushintaan.