Uutta televisiota hankkiessa kannattaa varmistaa myyjältä, että laitteella voi katsoa HD- eli teräväpiirtolähetyksiä. Parin vuoden kuluttua voi muuten olla käsissä vanhentunut malli, jolla ei näe kaikkia kanavia.
Niiden antennitalouksissa asuvien, jotka ovat hankkimassa uutta televisiota tai digiboksia, kannattaa varmistaa, että ostettavassa laitteessa on valmius vastaanottaa uuden lähetystekniikan (DVB-T2) mukaisia lähetyksiä. Asiasta kannattaa kysyä myyjältä. Myyjällä on lain mukaan velvollisuus kertoa laitteiden ja lähetysten yhteensopivuudesta. Sama tieto on ilmoitettava niin ikään verkkokaupoissa. Myös Antenna Ready HD -merkintä kertoo, että laite on Suomessa testattu ja takaa, että kuluttaja pystyy tulevaisuudessa vastaanottamaan laitteella kaikki antennitelevision ohjelmistot.
”Kuluttajien on saatava ostopäätöksen tueksi selkeää ja ajankohtaista tietoa laitteiden ominaisuuksista. Laitteiden tekninen kehitys on nopeaa, mutta myyjien on tunnettava myymänsä tuotteet ja niiden keskeiset erot. Myyjien koulutus on osa vastuullista kaupantekoa”, toteaa kuluttaja-asiamies Päivi Hentunen.
Suomessa otetaan antennitelevisioverkon lähetyksissä käyttöön vuoden 2017 alusta entistä laajemmin uusi lähetystekniikka, joka mahdollistaa HD- eli teräväpiirtolähetykset. Muutos tarkoittaa sitä, että kaikki antenniverkon ohjelmat eivät enää näy, jos televisiossa tai digiboksissa ei ole DVB-T2 -viritintä. Vaiheittaisen siirtymän tarkkaa kanavakohtaista aikataulua ei vielä ole päätetty, mutta ensimmäisenä uuteen lähetystekniikkaan siirtyvät antenniverkon maksukanavat. Viimeisenä vuorossa ovat Yleisradion ja ns. yleisen edun kanavat (tällä hetkellä MTV3 ja Nelonen).
Vaikka kaapeli- ja satelliittilähetysverkoissa ei tapahdu samanlaista lähetystekniikan muutosta kuin antenniverkossa, edellyttää teräväpiirtotasoisen kuvan katselu ja kaiken ohjelmiston vastaanottaminen tulevaisuudessa samaan tapaan oikeanlaista vastaanotinta. Kaapeliverkon osalta asian voi varmistaa myyjän lisäksi myös esimerkiksi television tai digiboksin Cable Ready HD -merkinnästä.
Ostopäätökseen saa tukea television ja maksu-tv -palveluiden valintaoppaista.