Allergiat hankaloittavat monien elämää erityisesti keväällä ja kesällä. Suomessa astmasta ja allergioista kärsii yli 30 prosenttia väestöstä.
LG:n TrueSteam-pesukoneiden hyödyntämä höyry avaa vaatteiden kuidut ja poistaa näin vaatteesta siitepölyn, eläinten karvat ja pölypunkit. Höyry tuhoaa 99 prosenttia kaikista allergeeneista ja bakteereista jo 60 asteessa.
HELSINKI 27. kesäkuuta 2016 – Astmasta ja allergioista kärsivien määrä kasvaa kaikissa Pohjoismaissa. Jo nyt allergikkoja on Tanskassa 1,1 miljoonaa, Ruotsissa lähes 3 miljoonaa, Norjassa 1,5 miljoonaa ja Suomessa yli 1,5 miljoonaa – ja lukujen odotetaan vain kasvavan vuotta 2020 kohti[1]. Allergiat vaikuttavat allergikkojen päivittäisen elämän lisäksi myös yhteiskuntaan. Myös vaikutus yhteiskuntaan on huomattava. Esimerkiksi Ruotsissa allergioista aiheutuvat lääke- ja sairaanhoitomenot sekä työajan menetykset aiheuttavat vuositasolla 12 miljardin Ruotsin kruunun tappiot. LG Electronics on tehnyt aktiivista tutkimusta siitä, kuinka allergisten elämää voisi helpottaa. LG lanseerasi ensimmäiset höyryä hyödyntävät pesukoneet jo vuonna 2005.
LG:n TrueSteam-pesukoneiden höyry muodostuu monista muista pesukoneista poiketen erillisessä höyrygeneraattorissa. Se tarkoittaa sitä, että höyrytoimintoa voi käyttää useissa pesuohjelmissa. Kun höyry avaa vaatteiden kuidut, allergiaa aiheuttavat partikkelit ja eläinten karvat irtoavat ja huuhtoutuvat veden mukana pois tekstiileistä. TrueSteam pystyy siksi eliminoimaan 99,98 prosenttia kaikista siitepölyistä, pölypunkeista ja muista allergeeneista jo 60 asteessa.
”Monet pohjoismaalaiset perheet kärsivät allergioista etenkin keväisin ja kesäisin. Olemme iloisia, että tuotteemme helpottavat heidän arkeaan edes vähän”, LG:n Pohjoismaiden markkinointijohtaja Daniel Lamborn sanoo ja jatkaa: ”Emme tietenkään pysty ratkaisemaan koko tilannetta, mutta toivomme, että TrueSteam-pesukoneemme helpottavat muun muassa pölypunkkien ja siitepölyn aiheuttamia ongelmia.”
Pikaraikastus
TrueSteam-höyrytoiminnon avulla voi myös raikastaa vaatteet, jotka eivät ole erityisen likaisia. Vain 20 minuuttia riittää – kokonaista pesuohjelmaa ei tarvitse käynnistää, jos se ei ole välttämätöntä. Höyry avaa vaatteiden kuidut ja poistaa hajut tehokkaasti. Pikaraikastus suojaa vaatteita kulumiselta sekä pienentää veden, energian ja pesuaineiden kulutusta. Lisäksi höyry tasoittaa rypyt ja helpottaa silittämistä – tai tekee siitä täysin tarpeetonta. Tämä pesukone sopii siis erinomaisesti lapsiperheisiin.
*valikoima saattaa vaihdella eri Pohjoismaissa
Tuotenumero | Laite | Linkous-nopeus | Pesu- kapasiteetti | Energia- tehokkuus- luokka | Suositus-hinta |
FH6F9BDS2 | Pyykinpesukone | 1600 | 12 kg | A+++-60% | 2 299 € |
FH4A8JDS2 | Pyykinpesukone | 1400 | 10 kg | A+++-40% | 1 099 € |
FH4A8TDS2 | Pyykinpesukone | 1400 | 8 kg | A+++-40% | 899 € |
FH4G6TDY2 | Pyykinpesukone | 1400 | 8 kg | A+++-30% | 799 € |
FH695BDH6N | Pyykinpesukone/kuivausrumpu | 1600 | 12/8kg | A | 1 499 € |
FH695BDH2N | Pyykinpesukone/kuivausrumpu | 1600 | 12/8kg | A | 1 399€ |
FH4A8JDH2N | Pyykinpesukone/kuivausrumpu | 1400 | 10.5/7kg | A | 1 299 € |
FH4U2TDH0N | Pyykinpesukone/kuivausrumpu | 1400 | 8/5kg | A | 899 € |
FH4U2TDH1N | Pyykinpesukone/kuivausrumpu | 1400 | 8/5kg | A | 949 € |